
Ylöjärven Vuorentaustan tenniskenttävuorot vahvistettu 9.3.2008
Tennisohjausta ja tennisvalmennusta Vuorentaustan tenniskentällä 2 eri ryhmässä: klo 10-11 ja 11-12 tiistaisin ja torstaisin kesäkuun 4 viikon ajan eli 8 kertaa x 2 peräkkäistä tuntia = Jos haluaa tuplana niin 16 tuntia mahdollista, muuten jako 2:een ryhmään.
Kenttä on tiilimurskaa ja kentän luo pääsee autolla eli Vuorentaustan matonpesupaikan luo.
Tiistai ja torstaipäivisin ryhmä 1. klo 10-11 ja ryhmä2. klo 11-12 kesäkuun 2009 ajaksi.
Ryhmät kellonaikojen mukaan. Ryhmäkertoja tulisi 2 x viikossa 1 tunti = 8 kertaa.
Tarvittaessa mikäli ilmoittautumisia on runsaasti varaan lisää vuoroja ko. klo 12 eteenpäin.
Kesäkuun viimeiseltä viikolta vetäydymme kesän viettoon Vuorentaustan kentältä jollei tule lisäkysyntää.
Vuorolle on tarkoitus ottaa maximissaan 4-6 oppilasta per kenttävuoro.
Ensimmäiselle klo 10-11 vuorolle äiti/isä kautta lapsensa.
Olen varannut tennisvuoron klo 11-12, jolloin tarkoitus että paikalle tulisi yli 15 vuotiaita / aikuisia tenniksen perusteita käymään läpi, jollei nuorisoa ole ko. paikkoja vaatimaan. Katsotaan tilanteen mukaan, miten aikomukset ja kysyntä kohtaa.
Ennakkoilmoittautumiset sähköpostiimme:
vuorentausta(at)gmail.com, tennisvalmentaja(at)gmail.com

Virallinen tennisliiton vahvistama tennisohjaaja. Tervetuloa ylöjärveläiset tenniksen alkeista kiinnostuneet. Mikäli tilaa niin muutkin. Tutustukaa oheiseen http://vuorentausta.blogspot.com blogiin siinä tarkemmin aiheesta
---------------------------
Täydennystä 22.2.2008
Vuorentaustan kesäkuun tennisvuorosta 10-11 ja 11-12 tiistaisin ja torstaisin - 2 erillistä ryhmää kellonaikojen mukaan
Tarkoitus on saada sille klo 10-11 vuorolle nuoremmat eli 10-15 vuotiaita mahdollisen äidin / isän kanssa ns. perhetenniksenä, ryhmäkoon ollessa maximissaan 6.
Olen varannut myös klo 11-12 vuoron, joten sille voinen sitten sijoittaa mikäli siltä näyttää, niin sellaiset jotka eivät tuohon perheryhmään sovellu ikähaarukalla alustavasti vähintään 11-15 v ( tai muun ryhmään sopivan vanhemman ikärajoista viis, silloin jos muuten sopii)
Jos pääsette tulemaan ensimmäiselle kerralle niin nähdään kumpi ryhmä sopii pojallenne /tyttärellenne/ jälkikasvullenne paremmin - ok?

http://tennisvalmentaja.blogspot.com
------------------------------------
http://vuorentausta.blogspot.com
--------------------------------
No comments:
Post a Comment